rhy.fi
Etusivu
Ajankohtaista Suojattu
Kalenteri Suojattu
Kuvagalleria
Yhteystiedot
Foorumi Suojattu
Kokouspöytäkirjat Suojattu

 

Etusivu

Tanin Eränkävijät ry on Etelä-Saimaan riistanhoitoyhdistyksen alueella toimiva metsästysseura, joka on perustettu vuonna 1958.

Metsästystä alueella on harrastettu paljon aikaisemminkin, josta osoituksena ovat kivikautiset kalliomaalaukset Humaljärven Keltavuoren kyljessä.

Nykyisin seurassa on noin 50 jäsentä, joista suurin osa asuu riistanhoitoyhdistyksen alueella.
Seuran toimitilaksi on peruskorjattu vanha Tanin rautatieasemarakennus, joka on vuonna 1987 siirretty nykyiselle paikalleen Saarijärven rannalle. Metsästysmajan lisäksi maja-alueella on nykyaikaiset lihankäsittely- ja kylmiötilat sekä erillinen saunarakennus ja grillikatos. 

Seuralla on vuokrattuja metsästysalueita yksityisiltä sekä yhteisöiltä kaikkiaan noin 2312 hehtaaria. Metsästysalueesta suurin osa on Etelä-Karjalaista kumpuilevaa metsä- ja suomaastoa, peltoalueiden osuus on suhteellisen pieni.

Naapuriseuroina ovat Korkea-ahon, Raipon, Pulsan, Vilkjärven, Tervajoen ja Sirkjärven metsästysseurat.
Metsästysalueella on useampia pieniä järviä ja aluetta halkoo Vilajoki. Metsästyksellisesti ehkä suurin haitta on aluetta halkova Luumäki-Vainikkala rautatie.

Seuran toiminta keskittyy pääosiltaan hirven, pienriistan ja pienpetojen pyyntiin.
Hirvikanta on alueella ollut vuodesta toiseen runsas ja alue on ollut hirville mieluisa talvilaidunalue. Metsästysalueella on runsas jänis- ja rusakkokanta. Suurpedoista yleisin alueella esiintyvä on Ilves, mutta Karhun tai Suden kohtaaminenkaan ei ole nykyoloissa mahdottomuus. Majavakanta on runsaista vesistöistä johtuen vuosia ollut runsaslukuinen. Pienpetokanta on myös suhteellisen runsas, ja on todennäköisesti verottanut metsä- ja vesilintukantoja, joiden kannat eivät ole pienpetopyynnistä huolimatta kovinkaan hyvin elpyneet.

Riistanhoitotoimenpiteinä seuran alueelle on asetettu riistalle nuolukiviä ja ruokintapaikkoja.

Toimihenkilöt:

Puheenjohtaja:
Juha Kivinen
Rautupolku 30 A
54915 Saimaanharju
0500 819259

Sihteeri:
Arttu Marttila
Humalniementie 27
54300 Lappeenranta
puh 040 7152 087
tanin.erankavijat@gmail.com  

Rahastonhoitaja:
Timo Hanninen
Tanintie 102
54390 PULSA
Puh 0400 658201

Suurpetoyhdyshenkilö:
Timo Hanninen
Tanintie 102
54390 PULSA
Puh 0400 658201

Metsästyksenjohtaja:
Timo Hanninen
Tanintie 102
54390 PULSA
Puh 0400 658201

Tutustu rhy.fi
Tämä sivusto on osa rhy.fi -palvelua
Ylös